torstai 24. syyskuuta 2015

Vaaleita karvapalloja eli hamsterinpoikasia

Nyt on taas vipinää pitkästä aikaa poikasrintamalla, kun ihanat syyrialaiset hamsterini saivat jälkikasvua. Siis tarkoin suunnitellusti tietysti. :) Itselläni oli vaan edellisestä syyrialaispoikueesta tovi vierähtänyt aikaa, tarkemmin sanottuna kaksi vuotta, mikä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna erittäin pitkältä ajalta. Hamstereita olen harrastanut jo niinkin kauan kun vuodesta -94. Ne ovat kerrassaan vaan niin hauskoja otuksia ja helppohoitoisia. Lisäksi tiettyjen värien kasvatus tuo harrastukseen oman mielenkiintonsa. Erittäin kiinnostavaa tutkia eläinten sukutauluja ja värejä mitä suvussa löytyy.


Olen kasvattanut jokusen poikueen keskittyen hopeanharmaiden syyrialaisten aikaansaamiseksi. Hienoja yksilöitä on syntynytkin ja monia hopeanharmaan "sukulaisvärejä", joita syntyy lähes aina samoihin poikueisiin.

Nyt elokuussa syntyneessä poikueessa olikin vain viisi poikasta. Ennätyspoikue mikä minulla on syntynyt oli 13 poikasta. Siinä on jo vilinää ja vilskettä, kun poikaset lähestyvät luovutusikää. :) Poikaset ovat niin täynnä intoa ja energiaa, etteivät meinaa terraariossa pysyä.


Tässä on kuva eräästä varsin suuresta 12-päisestä poikueesta, joka meillä kerran syntyi.
 
Hamsterien poikasten varttuminen on ihan mahdottoman hauskaa seurattavaa. Miten haparoivasti silmät lähes kiinni liikkuvista pötkylöistä kasvaa hirmuisen kauniita hörökorvia. Sitten jos kyseessä vielä on pitkäkarvainen poikue, on näky 4-5 viikon iässä varsin suloinen. Varsinkin näissä kasvattamissani väreissä hamsterinpoikaset ovat kuin valkoisia pumpulipalloja. :)
 
 
Tässä on esimerkki lyhytkarvaisista poikasista.
 
 
Tässä taas pitkäkarvainen pörriäinen n. 4-5 viikon iässä.
 
 

 
Viimeisimmästä pesueesta kuvassa esittelyssä poikueen kolme urosta. Kokoerot poikueen sisällä saattavat olla hyvinkin suuret. Usein syntyy aina yksi "pahnan pohjimmainen", joka tässä pesueessa on oikeanpuoleinen luonnonvalkoinen poika, selvästi pienempää kokoa kun pesueen muut yksilöt, etenkin alkuvaiheessa. :)
 
 
Pahnanpohjimmainen osoittautui tällä kertaa varsinaiseksi hurmuriksi ja taitaa jäädä kotiin omaksi maskotiksi. ;) Lisäksi valkoinen, tässä tapauksessa luonnonvalkoinen väri on minulla erittäin lähellä sydäntä.
 

Syyrialaisten luovutusikä uuteen kotiin on viisi viikkoa, emosta ryhmän voi erottaa jo n. 28 vuorokauden ikäisenä. Siinä iässä poikue alkaa käydä jo siinä määrin emon hermoille, että senkin puolesta on hyvä aika tämä erottaminen tehdä. :)
 
 
Ylläolevassa kuvassa poikaset ovat aterioimassa. Kasvuvaiheessa pienet ovat ihan mahdottomia ahmatteja. Kaikki mahdolliset (hamsterille sopivat) ruuat kelpaavat. Erittäin helppo tapa tarjota jotain hieman ekstraa ja terveellistä on ihmisvauvojen ruokasoseet. Ne ovat myös näille kasvaville karvapalloille mieleistä ja ravitsevaa mutustettavaa. :) Lisäksi tietysti kaikki muu hamsterinruoka, pelletit, siemenseokset, kasvikset, hedelmät, mitä nyt vain onkaan tarjota ja tietysti vettä. Hyvin pian nämäkin natiaiset oppivat juomaan vesipullosta.
 
 
Tällainen pitkätukka kasvoi yhdestä urospoikasesta...
 
 
... ja lähtökohta oli tämä. :)


-Merja





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pyydämme hyvää käytöstä anonyymeilta kommentoijiltakin, kiitos! :)