Aina minua ovat matelijat kiehtoneen mutta en ollut koskaan omistanut leopardigekkoa kummempaa lajia aikaisemmin. Vuonna 2010 kiinnostuin kuitenkin valtavasti kilpikonnista ja alkuun aloinkin tutkimaan kaikenlaisia lajeja mitä saatavilla ehkä saattaisi olla ja niiden erityisvaatimuksia. Ja niitähän sitten oli, nimittäin kahta lajia ylitse muiden. Akvaariossa asuvaa suurikokoista punakorvakilpikonnaa ja kuivalla maalla elävää nelivarvaskonnaa. Näitä lajeja tuntui olevan monella, joista haluttiin "eroon" vaihtelevaisista syistä. No minullehan se sopi, koska olin tällaisen kaverin päättänyt elämääni hankkia ja ajatus kodin ja lajinmukaisen hoidon tarjoamisesta kodittomalle eläimelle tuntui hyvältä ja järkevältä vaihtoehdolta. Ja nimenomaan tähtäimessäni oli kuivassa terraariossa elävä nelivarvaskonna.
Näin saapui elämääni kaksi ihanaa 16- ja 19-vuotiasta leidiä. Nämä kaksi vanhempaa konnaani ovat niin sanotusti resque- tapauksia, eli ovat kuulemani mukaan elämäntaipaleensa aikana nähneet useammankin perheen. Niin kuin valitettavasti usein kuulee, näiden pitkäikäisten ja vaativienkin eläinten kohdalla. No onnellisten sattumusten jälkeen sain keväällä 2010 nämä kaksi ihanaa jääräpäistä tyttöä, Daisyn ja Cybillin luokseni asumaan.
Nelivarpaitahan ei missään nimessä tule asuttaa samassa terraariossa, ellei kyseessä ole kaksi toimeen tulevaa naarasta. Kaksi koirasta tappelevat, toisen jäädessä jatkuvasti alakynteen. Koiras ja naaras on myös sopimaton pari asuinkumppaneiksi, koska koiras ei jätä naarasta hetkeksikään rauhaan ja tämä on pidemmän päälle naaraalle erittäin stressaavaa. Kovin eri ikäisiäkään eläimiä ei olisi suotavaa asuttaa yhdessä, kokoeron ym. takia, isompi saattaa jyrätä pientä jopa kohtalokkaastikin. Kilpikonna on siitä erikoinen otus, että kun se päättää mennä niin se menee, eikä väistä ketään, siinä voisi pienemmälle kaverille käydä huonosti. Tämä tapahtuu usein varsinkin ruoka-aikaan. Kun näköpiiriin tai nenään tuoksuu salaattilautanen, aiheuttaa se muuten niin rauhallisissa konnissa ennennäkemätöntä kiihkoa ja sitten voivat mennä pois alta kaikki risut ja männynkävyt.. :)
Tässä Cybill näyttää melkein nukahtaneen ruokalautasensa päälle... Erittäin tyypillistä konnien toimintaa.
Alla olevassa kuvassa Daisy on paistattelemassa lämpölampun alla mutta pian jalat vievät vikkelästi kohti ruokalautasta, joka on sen viereen ilmestynyt.
Viime kesänä meille sitten tupsahti vielä yksi nelivarvaskilpikonna. Ikään kuin sattumusten summana sekin. Kyseessä on vasta kaksivuotias pikkuinen koiras nimeltä Romeo.
Tämä pikkumies painii vielä aivan eri kokosarjoissa näiden isojen naaraiden kanssa. Koiraathan jäävät aikuispainossaankin naaraista jälkeen. Aikuisen naaraan paino on noin 1400g kun koiras jää painoltaan noin 600 grammaan. Siihen on Romellakin vielä matkaa. :)
Konnat asuvat tietenkin aivan omissa terraariossaan, eivätkä koskaan tule yhteen muuttamaankaan. Tämäkin on monilla väärä uskomus, että konna tarvitsisi jotenkin "seuraa" samassa mielessä, kuin me ihmiset kai asian miellämme. Konnamainen ajattelutapa on niin täysin erilainen meidän tavastamme ajatella, ettei se tosiaankaan mitenkään "kärsi" yksinolosta, päinvastoin sopimaton kumppani on sille vain suuri stressitekijä elämässä.
Kesä on konnille parasta aikaa, kuten alla olevista kuvistakin voi päätellä. :)
- Merja
